Moottoripyörät
Ajokortti-iän lähentyessä olin ollut muutaman vuoden 'Moottoriurheilu'-lehden tilaaja. Pyöräkuume poltteli ajoittain sivukylän nuorta miestä mutta ei ilmeisesti tarpeeksi. Kesät traktorin pukilla ja isäukon auton lainaaminen riittivät tyydyttämään poikalapsen luontaista pörinän ja kulkemisen tarvetta.
Tämä oli selkeä strateginen virhe: mopoilu on kuin tuhkarokko - tauti, joka on hoidettava pois nuoruusvuosina, ettei se tule aikuisella iällä vaivaamaan vakavine jälkitauteineen.
Autot yleistyivät, 'Moottoriurheilu' siirtyi julkaisemaan enenevässä määrin autourheilu-juttuja, lopetin tilauksen, muutin Tampereelle opiskelemaan, ja tilasin saksalaisen Das Motorrad -lehden. Se tulikin minulle yhteen menoon 22 vuotta.
Ensimmäisen moottoripyöräni hankin 24-vuotiaana.
Ariel VB 550 v:lta '32 oli ollut Viljakkalan pitäjännuohoojan kulkuvälineenä vuosikymmenet. Jäykkä perä, sivuventtiilikone ja käsivaihde antoivat arvokkuutta kulkemiseen.Arielin entisöintiä odoteltaessa myi opiskelukaveri minulle kulkuneuvoksi
MZ 175 ES -pyörän: Itä-Saksan ihmeen, jossa tekninen yksinkertaisuus ja halpa hinta yhdistyivät omintakeiseen muotoiluun ja kyseenalaisiin ajo-ominaisuuksiin.Opiskelijatutun autotallista sain myöhemmin Kylmäkosken nuohoojan vanhan pyörän:
Ariel VB vuosimallia 1952. Tästä pyörästä en tosin saanut edes savuja irti.Sotaväen jälkeen pääsin töihin, sain palkkaa kerran kuussa, ja tarvitsin mielestäni pyörän, joka toimii. Hankituksi tuli
BSA A7, joka palveli minua yhden kesän. Niinkuin minulle tuppaa käymään, jäi tarpeellinen remontti sitten kesken ja pyörä meni edelleen oikealle harrastajalle, joka laittoi sen oikeaan kuntoon.
Ducati Mk3 450 Desmo on monen mielestä yksisylinteristen moottoripyörien kehityksen 'non-plus-ultra': teknisesti hieno, rakenteeltaan kaunis, ja ajo-ominaisuuksiltaan upea. Koneen tunnusmerkki: desmodromisesti ohjattu venttiilikoneisto, saa tekniikkaa ymmärtävän poikalapsen - ja jotkut tyttölapsetkin - huokaisemaan kuin kuutamoiltana Napolin lahden rannalla (kielikuva lainattu silloisesta Tekniikan Maailman koeajoraportista). Venttiilinvälysten säätöä aloitettaessa huokaukset vain syvenevät..
V. 1974 moottoripyöräilevän kansanosan saavutti suruviesti: Ducati ilmoitti lopettavansa tämän yksisylinterisen Desmo-mallin valmistuksen. Minuun iski paniikki: tuollainen pitää saada ennenkuin ne ovat lopullisesti kadonneet. Sellaisen sainkin, ja Ducatista pyöränä ja merkkinä on ollut minulle vuosien varrella paljon hupia ja ajatuksen askaretta, joskin rajallisesti ajokilometrejä.
Desmo-Ducatin vanavedessä autotalliin tuli
Ducati 175S: '60-luvun alun kaunismuotoinen ja hyväkulkuinen pikku pyörä. Sen mukana tuli - ja vuosia myöhemmin meni - muutamassa pahvilaatikossa Norton Big Four: sivuventtiilikoneella varustettu Ariel VB:n aikalainen, laadukas brittiläinen sivuvaunun vetokone.
Vuosien myötä yli 190-senttisen ruotoni taitteleminen alle 160-senttiselle italiaanolle mitoitetun pyörän selkään tuli yhä rasittavammaksi. Ajomatkat lyhenivät, pyörän seisonta-ajat pitenivät (Pohjola ja Sampo suhtautuivat todella myötämielisesti 15..20 v. jatkuneeseen seisonta-aikaan) ja purjehduskesiä meni sitten useita ilman yhtään kaksipyöräkilometriä.
Talvella '07 totesin, että liiterissä oleville pyörille on parempi päästä rakastaviin perheisiin. Laitoin ilmoituksen yhdestä kokonaisesta ja neljästä osina olevasta Ducatista Veteraani-moottoripyöräklubin ilmoituspalstalle, ja parissa päivässä oli pyörille löytynyt uudet kodit.
Entäs sitten ? Kun Ducatit olivat menneet, sain hankituksi viiden vanhan pyörän tilalle yhden vanhan pyörän sekä ajopuvun, saappaat ja hanskat; kypärään jouduin jo laittamaan hieman lisää rahaa. Ja ilmoittauduin MP69:n Motoristi Survival -päivään, missä kouluttajat sitten korjailivatkin vähän kaikkea ajoasennosta alkaen.
Juuttimokkereiden 15 vuoden ajan kiusaama ja yhdellä suomalaisellakin ollut mutta vähän kilometrejä ajettu Tanskan armeijan pyörä tuntui sopivalta: soratiekelpoiset ajo-ominaisuudet (pääteiden liikenne ei enää houkuttele), koeteltu yksinkertainen rakenne (pystyn huoltamaan sen itse), riittävä koko (löydän sen selässä suurin piirtein luontevan ajoasennon), sopiva teho (ei pitäisi karata käsistä) ja jäyhä ulkonäkö (no, kauneushan on katsojan silmässä…).
(Kuten huomaatte: kun jotain oikein haluaa, niin perusteluita kyllä löytyy..)
Bokserimoottori, kardaaniveto ja enduropyörän vähän pysty ajoasento sopivat 'tähän ikään' oikeastaan aika hyvin.. BMW onkin minua kuskannut silloin tällöin etelä-Suomen pikkuteillä ja satunnaisesti Kainuussa, Lapissa ja pohjois-Norjassakin, ei kuitenkaan sen enempää kuin muutaman tuhat kilometriä kesässä.
Desmodrominen venttiilinohjaus
Vuoden '72 450 Mk3 Desmo oli ehkä lähimpänä matkapyörää mitä Ducati oli siihen mennessä tehnyt
.
