Eka vene: GKSS eka

Ensimmäinen veneeni oli Göteborgin eka: aikoja sitten juniori-veneeksi suunniteltu pähkinänkuoren muotoinen 4-metrinen puuvene.

 GKSS-eka on avoin, tukeva limisaumarakenteinen vene, jonka muodoissa näkyy Ruotsin länsirannikon vaikutus. Ekaa voi halutessaan soutaa, mikä oli avuksi monena pläkäpäivänä.

Hankin veneen käytettynä ollessani harjoittelijana Tukholmassa v. ''71, ja purjehdin sillä Tukholman saaristossa jonkin viikon ja myöhemmin pari kesää Näsijärvellä. Puuvillapurjeet olivat menettäneet alkuperäisen muotonsa aikoja sitten ja muutama kylkilauta oli melko pehmeä, joten timpurin hommiin jouduttiin, mutta se ei purjehtimisen hauskuutta haitannut.

Sotaväkiaikana lomat eivät alussa pyörineet ja eka upposi syyssateilla Mustanlahden satamaan kolhien pari kylkilautaansa. Lomille päästyäni nostin sen ylös rannalle. Kevättalvella sille löytyi uusi omistaja.

 

Ekoja on edelleen kohtalainen laivue mm. Loviisan seudulla, mistä oheinen kuva. Silloin tällöin joku vielä tekee uudenkin, puuveneen rakentamista harjoitellakseen.

 

 

Piirustus.

Senorita Helmsman | Wasa 55 | Kotisivu